(10) Anu Miettinen

Olen 52-vuotias teollisuuden haalarinainen. Tällä hetkellä olen koneistajana tutkimustyössä. Imatralla olen toiminut monissa yhdistyksissä ja harrastustoiminnoissa. Tykkään osallistua erilaisiin tapahtumiin, olla myös järjestämässä niitä eli enimmäkseen talkoilla tapahtumien eteen. Nautin yhteisöllisyydestä ja haluan luoda sellaista ympärilleni.

Olen kotikonnuilleni vuonna 2003 palannut "maailmankansalainen". Kotonani on aina jossain muodossa maapallo. Se edustaa minulle hyväksymistä. Se edustaa minulle ihmistä. Meille ihan kaikille on mielestäni paikka tällä pallolla. Olen aina ollut sitä mieltä ja olen edelleen.

Halu tutustua uuteen ja erilaiseen ajoi aikoinaan johonkin kauemmas. Ei Eurooppaa kauemmas ja suurimman osa vuosista elelin omassa pääkaupungissamme. Matka kannatti ja paljon tarttui matkalla inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta matkaan. Tuona aikana tunnistin karjalaisen luonteeni vahvasti ja toimin aktiivisesti, en niin virallisesti, kaikenlaisessa asukastoiminnassa ja paikallisen seurakunnan toiminnassa. Tuona aikana aloin kokea myös kirkon sanoman läheiseksi. Uskon myös lasteni saaneen tukevan hengellisen pohjan mitenkään sitä arjessamme korostamatta. Kirkossa olemme kaikkien kanssa käyneet, emme säännöllisesti. Kuitenkin niin, ettei se ole jäänyt vieraaksi tai oudoksi paikaksi. Erityisesti seurakunnan lapsityö on Imatrallakin käynyt meidän perheelle tutuksi.

Lapsia minulla on viisi. Vanhin on jo neljännellä vuosikymmenellä ja nuorimmaiset elävät vasta yläasteelle siirtymisen molemmin puolin. Nämä vuodet äitinä ovat antaneet itselleni suurimman rikkauden elämään. Ne ovat antaneet myös näkemyksen läheltä perheiden muuttuneeseen arkeen vuosien saatossa. Maailma muuttuu. Toivon, että me ihmiset jaksamme elää muutoksessa mukana. Olla juuri ihmisiä ja lähimmäisiä toisillemme. Huomioida muutoksen - perinteitä ja myös vanhoja arvoja kunnioittaen. Tässä sähköistyvässä maailmassa arvostan ja vaalin omalta osaltani aitoa kohtaamista. Kohtaaminenhan voi olla vaikka vain pieni hymykin. Jopa tuntemattomalle vastaantulijalle.

Itselleni kirkko on mielen rauhoittumisen paikka. Minulla on lämmin ja tervetullut olo. Itse käyn kirkossa muutenkin kuin sukujuhlissa ja oma seurakunta on ihana kotiyhteisö minulle. Toivon sen olevan sellainen meille kaikille. Minusta on kuitenkin surullista kuulla, miten moni eroaa kirkosta kokien ettei saa mitään vastinetta kirkollisverona maksetuille rahoilleen. Toisaalta mietin myös heitä, joille oma seurakunta ei anna kirkollista vihkimistä avioliittoon.

Haluan olla ihmisen puolella. Aina. Tulkaa kaikki-ryhmä edustaa omia arvojani. Siksi olen ehdokkaana seurakuntani päätöksentekoon. Näitä samoja, minulle tärkeitä asioitahan pidän yllä ihan arkisissa keskustelutuokioissa, missä ikinä liikunkin. Toivon päätöksentekoa lähelle ihmistä. Koen tämän itselleni tärkeäksi mahdollisuudeksi päästä vaikuttamaan tavallisena seurakuntalaisena. Uskon vahvasti rakentavan keskustelun voimaan, suvaitsevan ja kaikkia kunnioittavan keskustelun.

Luo kotisivut ilmaiseksi!