Emme tarvitse kirkossa uusia hallintorakenteita
Kirkolliskokousedustaja Lauri Palmunen ehdotti Kotimaassa 13.5. kirkon sotea kirkon rakenneuudistuksen lähtökohdaksi. Kirkolliskokoukselle esitettiin toissa vuonna aloite 4/2020 hiippakuntamallista. Lauri Palmunen on mieltynyt kirkkoneuvos Juha Tuohimaan esittämään malliin, jossa perustettaisiin soten hyvinvointialueiden kokoiset seurakuntien yhteistyöalueet vastaamaan seurakuntien taloushallinnosta, kiinteistöistä, it-asioista, rekisterien hoidosta ja muista tukipalveluista. Nykyisten seurakuntayhtymien tehtävät ja yksittäisseurakuntien kiinteistöt ja taloushallinto siirtyisivät yhteistyöalueille, joilla olisi oma valtuustonsa.
Uuden hallintotason lisääminen seurakuntayhtymien ja seurakuntien sekä hiippakuntien väliin lisäisi kuitenkin entisestään hallintoa eikä keventäisi sitä. Mielestäni myöskin seurakuntayhtymien ja yksittäisseurakuntien omaisuuden siirto uusille yhteistyöalueille olisi arveluttava ratkaisu. Seurakuntien rahoittaessa toimintansa pääosin omien jäsentensä verovaroilla on niiden omaisuus ymmärrettävä seurakuntalaisten yhteiseksi omaisuudeksi. Tilanne uusilla soten hyvinvointialueilla on hieman toinen, koska valtion rahoitus soteen on ollut merkittävä useimmissa kunnissa. Aika outoa olisi, jos seurakuntayhtymien tai seurakuntien omaisuus ja taloudellinen päätäntävalta siirtyisivät pakottavalla lainsäädännöllä yhteistyöalueille.
Suomessa tehtiin 1960-luvun lopulla lääneittäin suunnitelmat valtakunnallisen kuntauudistuksen toteuttamiseksi. Näissä suunnitelmissa esiintyi myös käsite yhteistoiminta-alue, joka olisi ollut eräänlainen pehmennetty kuntaliitos. Näitä suunnitelmia ei koskaan toteutettu. Sen sijaan valtio ryhtyi edistämään vapaaehtoisia kuntaliitoksia toisaalta porkkanan ja toisaalta kepin avulla. Nämä ohjauskeinot ovat johtaneet viime vuosikymmeninä merkittävään kuntarakenteen uudistumiseen vapaaehtoiselta pohjalta.
En usko, että esimerkiksi Lahden seurakuntien hallinto- ja talousasiat sujuisivat paremmin Päijät-Hämeen yhteistoiminta-alueen päätäntävallassa kuin seurakuntayhtymän päätäntävallassa. Uusia hallintoportaita parempi kirkon rakenneuudistus olisi kuntakentän tavoin ohjata taloudellisin kannustein sekä tarvittaessa kuntakenttää vastaavin selvitysmenettelyin vapaaehtoisiin seurakuntaliitoksiin.
Seurakuntayhtymänkin voisi nähdä esiasteena seurakuntaliitokseen. Päijät-Hämeessä on äskettäin syntynyt seurakuntaliitosten tuloksena laajentunut Hollolan seurakunta, joka näyttää toimivan varsin hyvin. Hollolan seurakunta kattaa huomattavan osan keskiaikaisesta Hollolan seurakunnasta, joten seurakuntaliitoksille löytyy myös historiallista pohjaa. Seurakuntaliitosten tulisi kuitenkin toteutua vapaaehtoisesti ja seurakuntien demokraattista päätöksentekoa kunnioittaen. Pakkoliitos voisi tulla kyseeseen vain, jos seurakunnan toimintaa ei voi muuten turvata.
Pentti Rauhala
FT, dosentti, Tulkaa kaikki -liikkeen aktiivi
Lahti