Erota vai äänestää?

EROTA VAI ÄÄNESTÄÄ?

Kirkko on yksi yhteiskunnan instituutio, jossa käytetään julkista valtaa ja rahaa, verorahaa. Myös valtio kerää veroja julkiseen hallintoon. Suurin ero on siinä, että kirkosta voi erota, valtiosta ei. Samaa niissä on se, että molemmissa voi äänestää päättäjät valitsemaan oikeat kohteet rahan käytölle. Voiko äänestämällä todella vaikuttaa kirkon toimintaan ja sen laatuun vai onko eroaminen ainoa vaihtoehto? Kirkko ei ole ollut kiinnostunut eroamisten syistä. Olisi varmaan syytä olla.

Tuomas Äystön (ym., 2022) tutkimuksessa kirkosta eroamisen pääsyynä yleisesti ottaen on talous ja hyöty. Ihmiset eivät koe saavansa vastinetta rahoilleen. Kun keskiverto työssäkäyvä kansalainen maksaa vuodessa kirkollisveroa n. 400-600 euroa ja pääasialliseksi vastineeksi kirkko tarjoaa ydintoiminnassaan pelastusta ja syntien anteeksiantoa niin se ei oikein nykyihmisen ajattelun logiikkaan mahdu.

Äystön (ym.) aineisto on maailman mittakaavassa poikkeuksellinen, sillä se perustuu vapaa-ajattelijoiden liiton eroakirkosta.fi sivustolla eroajien itsensä (n=3831) lomakkeen avoimessa kentässä kertomiin syihin. Vastaavaa ei ole muualla kerätty, eikä Suomen ev. lut. kirkkokaan ole ollut viime vuosikymmeninä kiinnostunut eroamisten syistä.

Yleinen kokemus kirkosta eroajien keskuudessa aiempien tutkimusten valossa (esim. Niemelä, 2007, 2015) on, että kirkolla ja uskonnolla ei ole mitään merkitystä omassa elämässä. Nuoret varsinkin pitävät kirkkoa konservatiivisena ja suvaitsemattomana. Taloudelliset syyt ovat kuitenkin olleet kasvava syy (Gallup ecclesiastica 48% vuonna 2015, 61% vuonna 2019). Huomionarvoista on, että Äystön (ym. 2022) analyysissa nuorten naisten kirkosta eroamisen syynä on ollut oppiin ja uskoon liittyvät seikat enemmän kuin taloudelliset syyt. He juuri ovat se ryhmä, jolla olisi kenties paras mahdollisuus vaikuttaa uskonnollisuuden säilymiseen kotikasvatuksen avulla (ks. Salomäki, 2022, s. 247).

Milleniaalit eroavat kirkosta eniten. Niemelän (2015) aineistossa 25 vuotiaista 42% ilmoitti, että kirkko ja seurakunta merkitsevät heille vähemmän kuin rippikouluaikaan ja 27% kertoi Jumalan ja uskon merkityksen vähentyneen. Lyytikäinen ja Santavirta (2013) saivat tilastokeskuksen aineistolla myös tulokseksi, että muut syyt motivoivat eroamista enemmän kuin taloudelliset syyt.

Uskontotieteen dosentti Teemu Taira kirjoittaa Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön blogissaan (26.4.2022) uskonnottomuuden kasvusta suomalaisen väestön keskuudessa:

"1980- ja 1990-luvulla syntyneistä peräti 73 prosenttia katsoo olevansa uskonnottomia tai ateisteja, kun vastaava prosenttiluku 1940- ja 1960-luvuilla syntyneillä on 36. Lähes kolmasosa (28 %) nuorista aikuisista vastaa, ettei usko minkäänlaisen Hengen, Jumalan tai elämänvoiman olemassaoloon. Iäkkäämmistä näin ajattelee vain 13 prosenttia. Iäkkäämmistä noin puolet pitää Jumalaa tärkeänä; nuorista 80 prosenttia katsoo, ettei Jumala ole tärkeä."

"Kansainvälisistä tutkimuksista tiedetään, etteivät nuoret aikuiset muutu merkittävästi uskonnollisemmiksi ikääntyessään. Siksi voidaan ennustaa, että suurten ikäluokkien vetäytyessä yhteiskunnan ytimestä uskonnottomuudesta on tullut läpeensä normalisoitunut identiteetti."

Uskonnottomuuden lisääntyminen ja muuttuminen valtailmiöksi ei välttämättä merkitse hengellisyyden vähenemistä, sillä samaan aikaan kun uskonnottomuus lisääntyy myös erilaiset uushengellisyyden muodot jatkavat kasvuaan. Tairan mukaan uskonnottomuuden kasvu on kuitenkin suurempaa kuin hengellisyyden lisääntyminen.

Yllättävä näkökulma asiaan löytyy myös Tairan (2019) artikkelista "Ateismi ja kertomus Jumalan paluusta". Siinä hän kuvaa, miten länsimaisen älymystön tavassa jäsentää nykymaailman tilannetta on tapahtunut kerronnallinen muutos: uskonto on palannut osaksi intellektuaalista keskustelua ja perinteisen maallistumisteorian vetovoima on heikentynyt. Uskonnollisuus tekee siis paluuta, mutta puhe siitä jää puutteelliseksi jos samaan aikaan ei noteerata ateismin paluuta. (mt., s. 81). Tairan johtopäätös näistä kehityslinjoista on huikea: "Kumpikin, toisilleen vastakkainen paluu peittää näkyvistä tuoreen, älymystön itseymmärryksen kannalta kiinnostavan näkemyksen, jossa ateismi hakee tukea poliittiselle kuvittelukyvylle ja innoitusta toiminnalle uskonnosta, erityisesti kristinuskosta." Etenkin Paavalin yhteiskunnallinen ajattelu kaikkien yleisestä osallisuudesta oikeudenmukaisuuteen, tasa-arvoon ja armoon on innoittanut vasemmistointellektuelleja (esim. Eagleton, Habermas, Zizek).

Ateismin ja uskonnollisuuden synteesi saattaa olla monen nuoren polven edustajan taustatekijänä pysyä kirkon jäsenenä ja samalla osallistua edistykselliseen yhteiskunnalliseen toimintaan, esimerkiksi kristittyjen elokapina -liikkeessä ilmastonmuutoksen vastustamiseen. Kirkkoa vaaditaan ottamaan vahvasti kantaa ihmiskunnan kohtaloa koskeviin suuriin kysymyksiin. Tämä voi hyvinkin olla kirkon uuden menestyksen strategia. Ainakin tieteessä ja sen rahoituksessa tämä strategia on osoittautunut voitokkaaksi (ks. Niemi, 2021, ss. 211-212).

Kirkon päättävien elinten on välttämätöntä olla tietoisia yhteiskunnallisten trendien ja aatevirtausten kehityksestä ja olla siten osa ihmisten elämää tässä ajassa. Jos nuorten mielestä kirkko on konservatiivinen ja suvaitsematon, niin paras tie muutokseen on valita seurakuntavaaleissa tulevana syksynä kirkon päättäviin elimiin ihmisiä, joille ihmiskunnan suuret kohtalon kysymykset ovat tärkeitä ja, jotka ovat valmiita käyttämään aikaa, vaivaa ja rahaa niihin vastaamiseen. Äänestäminen on huomattavasti tehokkaampi keino kirkon muutokseen kuin eroaminen.

Kauko Mäkinen

FT, kirkkovaltuutettu

Viitteet

Lyytikäinen, Teemu & Santavirta, Torsten (2013) The effect of church tax on church membership. Journal of population economics 26 (3), 1175-1193.

Niemelä, Kati (2007) Alienated or Disappointed? Reasons for Leaving the Church in Finland. Nordic Journal of Religion and Society 20(2), 195-216.

Niemelä, Kati (2015) 'No longer believing in belonging': A longitudinal study of Finnish GenerationY from confirmation experience to Church-leaving. Social Compass 62 (2), 172-186.

Niemi, Pekka (2021): Rohkea ja utelias. Turun yliopiston psykologian laitos 1922-2022. Paino-Kaarina.

Salomäki, Hanna (2022): Suomalaisten ikä- ja sukupuolierot uskonnollisuudessa 2000-luvulla. Kirjassa Salminen V-M, Huttunen, N. (toim.) Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa, ss. 228-257

Taira, Teemu (2019): Ateismi ja kertomus Jumalan paluusta. Kirjassa Hallamaa, Jaana, Koistinen, Timo (toim., 2019) Jumalan paluu 2000-luvulle. Suomalainen teologinen seura, ss. 73-83.

Taira, Teemu (2022). Uskonnottomuuden yleistyminen Suomessa. Blogi 26.4.2022, Kirkon tutkimus ja koulutus.

Äystö, Tuomas & Koivula, Aki & Wessman, Anna & Kyyrö, Jere & Hjelm, Titus (2022); Miksi suomalaiset eroavat evankelis-luterilaisesta kirkosta. Yhteiskuntapolitiikka 87/2, 2022, ss.129-140