Mahdollisuus kristilliseen avioliittoon

07.11.2022

Aapo Kihlanki

Vuonna 2017 astui voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Kysymys avioliitosta on esillä myös tämän syksyn seurakuntavaaleissa, sillä kansallinen Tulkaa kaikki -liike pitää tavoitteenaan samaa sukupuolta olevien oikeutta kirkolliseen avioliittoon. Teemana homoseksuaalien kristillinen avioliitto on erittäin tunteikas: joukoittain ihmisiä on jättänyt kirkon aina kun asiasta on julkisuudessa esitetty rohkeita kannanottoja.

Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ei voi syyttää siitä, ettei kysymykseen samaa sukupuolta olevien avioliitosta olisi huolella paneuduttu. Yksistään vuoden 2015 jälkeen kysymys on poikinut ainakin neljä piispainkokouksen julkilausumaa, kolme kirkolliskokouksen valiokuntamietintöä, kaksi kirkkohallituksen tuottamaa avioliittotutkimusta, kirkkohallituksen toimittaman avioliittoa koskevan keskusteluohjeistuksen ja selvityksen siitä, millaisia vaikutuksia vihkioikeudesta luopumisella olisi kirkolle. Käräjillä on aiheen merkeissä käyty kahdesti, ja lisäksi aihetta on laajalti käsitelty jo vuonna 2002 hyväksytyn rekisteröidyn parisuhteen jälkimainingeissa. Kuitenkaan lopullista ratkaisua avioliittokysymykseen ei kirkossa ole saatu aikaan.

Samaa sukupuolta olevien kristillinen avioliitto jakaa kirkon jäseniä. Kipeimmät kiistakysymykset näyttävät ryhmittyvän kahden aihepiirin ympärille: nämä ovat Raamatun tulkinta ja yhteiskunnan suhde kirkkoon. Raamattuun liittyvät kiistakysymykset ovat epäilemättä kaikkein vaikeimpia, sillä kirkon on päätöksissään ehdottomasti nojauduttava Pyhään kirjaan. Lisäksi Raamatun tulkintaan kuuluva omantunnonvapaus vaikeuttaa näkemyserojen yhteensovittamista. Esimerkiksi kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintö vuodelta 2018 määrittelee omantunnonvapauden yhdeksi niistä argumenttien kokonaisuuksista, joiden valossa avioliittokysymystä olisi tarkasteltava.

Kysymys yhteiskunnan ja kirkon suhteesta vuorostaan jättää paljonkin mahdollisuuksia uudenlaiselle avioliitolle. Kuitenkaan tämän suhteen historiallista ulottuvuutta ei aina ole riittävästi huomioitu. Esimerkiksi kirkon avioliittokäsitystä koskevassa edustaja-aloitteessa vuodelta 2017 viitataan eduskunnan hyväksymään uuteen avioliittolakiin käsitteellä "yhteiskunnallinen avioliittolaki". Määritelmä synnyttää mielikuvan siitä, että kaksi avioliittoa säätelevää normistoa - yhteiskunnallinen ja hengellinen - olisivat ajautuneet jonkinlaiseen ennenkuulumattomaan ristiriitaan tasa-arvoisen avioliittolain astuttua voimaan.

Historioitsija Kirsi Vainio-Korhonen on todennut, että avioliiton solmiminen oli nimenomaan yhteiskunnallinen toimitus aina uudelle ajalle asti. Vasta vuoden 1734 valtakunnanlaki teki kirkollisesta vihkimisestä juridisesti sitovan oikeustoimen. Tarkasteltaessa mainittua lakia voidaan kuitenkin huomata, että uskonnon sijaan taloudelliset realiteetit hallitsevat lain sisältöä: laki käsittelee tarkoin omaisuuden vallintasuhteita ja perinnönjakoa. Lisäksi laki vahvistaa keskiajalta periytyvän käytännön, jossa morsiamen isä tai suku toimivat naittajina. Kirkon tehtävä ei laissa juuri korostu. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että "salawuoteudesa" siitetty lapsi saattoi avioliiton voimaan ilman erillistä vihkimistä, mikäli tapahtunutta seurasi kihlaus.

Reformaatio ja luterilainen oppi kehittyivät esiteollisella ajalla, mikä vaikutti myös avioliittokäsitykseen. Historioitsija Kekke Stadin onkin todennut, etteivät reformaation jälkeiset muutokset avioliitossa onnistuneet tekemään täydellistä läpimurtoa: koko 1600-luvun ajan käsitys laillisesta avioliitosta säilyi epäselvänä. Näin ollen käsitettä "kirkon traditio" ei tulisi nähdä lähtökohtana perinteiselle avioliittokäsitykselle, kuten piispainkokous teki vuonna 2020 antamassaan vastauksessa avioliittoa koskevaan edustaja-aloitteeseen. Kirkon traditiota ei ole ilman yhteiskunnan historiallista kehityskulkua. Sama koskee vastauksessa esiintyvää ilmausta "kirkon pitkän ajan kuluessa muodostunut itseymmärrys". Luterilainen kirkko on rakentunut samalla kuin nykyaikainen valtiokin, ja sen itseymmärrys on muodostunut sitä mukaa kun feodaalinen maalaisyhteiskunta on vaihe vaiheelta muuttunut postmoderniksi yhteisöksi.

Kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnössä vuodelta 2018 kiinnitetään huomiota kirkon näkemysten ja yhteiskunnallisen muutoksen väliseen suhteeseen. Valiokunta tuo tässä esiin oivallisen kysymyksen: "On kysyttävä, muuttaako kirkko ja sen sanoma yhteiskuntaa vai yhteiskunta kirkkoa." Maamme historiaa tarkasteltaessa voidaan huomata, että jälkimmäinen vaihtoehto on voimakkain. Esimerkiksi Sini Mäkelä tuo artikkelissaan "Paasikivi ja kirkko" oivallisesti esiin, kuinka avioerojen nopea yleistyminen toisen maailmansodan jälkeen pakotti kirkon muuttamaan kantaansa eronneiden uudelleenvihkimiseen. Yhteiskunta on aina raivannut tien, jolle kirkko on astunut.

Vastaavasti 1950-luvulla käynnistynyt maaltamuutto johti perinteisen perhekäsityksen uudelleenarviointiin, joka tällä kertaa oli luonteeltaan poliittista. Tämä näkyy eri puolueiden perhettä koskevissa määritelmissä: esimerkiksi Kokoomukselle perhe oli "yhteiskunnan perusta" ja "uusien sukupolvien synnyttäjä", kun taas sosiaalidemokraatit ja SKDL ulottivat sosiaalisen elämän niin perheeseen kuin siihen kuuluvaan seksuaalisuuteenkin. Myös suomalainen kristinusko politisoitui prosessin seurauksena, mistä esimerkkinä on Suomen Kristillisen Liiton (nykyisin Kristillisdemokraatit) perustaminen vuonna 1958. Perheeseen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset olivat puolueelle alusta asti keskeisimpiä.

Perhettä ja seksuaalisuutta säätelevät moraalinormit ovat aina lähtöisin yhteiskunnasta ja sen arvoista. Nämä arvot ovat vuorostaan sidoksissa kunkin aikakauden aineellisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin, eikä nykyaika ole tässä minkäänlainen poikkeus. Hyvänä esimerkkinä on vuonna 2017 maailmanlaajuiseksi levinnyt Me Too -kampanja, joka puuttuu naisten kokemaan seksuaaliseen häirintään. Urbaanissa, yksilöä korostavassa yhteiskunnassa "morsiamella" ei ole tukenaan sukua kuten reformaation alkuaikoina, vaan hänen puolelleen asettuu globaali ja monimiljoonainen sosiaalisen median käyttäjäyhteisö. Koko yhteisön tasolla seksuaalisuus ei milloinkaan ole täysin estotonta, vaan sitä ohjaavat normit ovat aina ankaria oman aikansa mittapuulla. Muuttamalla kantaansa seksuaalisuuteen kirkko ei siis sorru maailman viisauteen vaan yrittää sopeutua aikansa olosuhteisiin.

Jos avioliitto on lähtökohtaisesti yhteiskunnan määrittelemä instituutio, tulisiko kirkon silloin luopua vihkioikeudestaan? Tällainen vaihtoehto oli esillä vuonna 2017, jolloin piispainkokous tilasi selvityksen siitä, millaiset vaikutukset vihkioikeudesta luopumisella olisi kirkolle. Selvityspyyntö kertoo jonkinlaisesta taisteluväsymyksestä: olihan kirkon avioliittokäsitystä aktiivisesti uudelleenarvioitu jo vuodesta 2002, jolloin eduskunta hyväksyi lain rekisteröidystä parisuhteesta. Lisäksi kirkko oli jo vuosia osoittanut hyvää tahtoa seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Esimerkiksi vuonna 2010 piispainkokous asettui kannattamaan vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden puolesta. Epäilemättä negatiivinen julkisuus, lisääntynyt kirkosta eroaminen ja huoli kirkon ykseydestä ovat aikaansaaneet lamauttavaa väsymystä koko kirkon jäsenistössä.

Vihkioikeudesta ei kirkon kuitenkaan tulisi luopua. Sen sijaan avioliittokäsitystä on laajennettava vastaamaan ajan vaatimuksia. Oikeus kirkolliseen vihkimiseen olisi hyvä suoda myös niille, jotka ovat keskenään samaa sukupuolta. Tällainen menettely ei kiroa kristillistä avioliittokäsitystä vaan tukee jo reformaatioaikana vahvistunutta tavoitetta: mahdollisuutta kristilliseen avioliittoon. Jokainen voi huomata, että puhtaasti aineelliset keinot perhettä ja seksuaalisuutta koskevien ongelmien ratkaisemiseksi ovat usein sangen puutteellisia. Ei tule sivuuttaa sitä tosiseikkaa, että monet yleisesti hyväksyttävät yhteiselämän käytännöt ovat lähtöisin juuri kristillisestä ajattelusta. Tästä esimerkkinä on Jyrki Knuutilan tutkimuksessaan esiin tuoma avioliiton alaikärajan korottaminen, joka oli reformaattoreiden keskeinen pyrkimys.

Kirkon äänen on kuuluttava silloin, kun perhe ja seksuaalisuus ovat yhteiskunnassa puheenaiheina. Tämä on juuri tällä hetkellä erityisen tärkeää, sillä avioliiton tulevaisuus näyttää epävarmalta. Tilastokeskuksen selvityksen mukaan vuosittain solmittavien avioliittojen määrä on vuoteen 2020 tultaessa laskenut lähes kolmanneksella vuoden 2011 lukemasta. Syyt kehitykseen ovat epäilemättä moninaisia, mutta kirkon olisi joka tapauksessa tuettava kaikkia niitä, jotka avioon haluavat astua. Aidon avioliiton sijaan olisikin syytä korostaa aitoa mahdollisuutta avioliittoon.

Kirjoittaja historian ja yhteiskuntaopin lehtori ja Imatran Tulkaa kaikki - Kirkon uudistajat valitsijayhdistyksen ehdokas seurakuntavaaleissa.

Lähteet

Keinänen, Juha 1965. Nuoriso ja seksi. Uusi Nainen 6/1965, s. 58

Kirkolliskokous 2018. Perustevaliokunnan mietintö 1/2018 edustaja-aloitteesta 1/2017; Internet-osoitteessa https://evl.fi/documents/1327140/36760372/perustevaliokunnan-mietinto_kirkon-avioliittokasityksen-laajentaminen.pdf. Luettu 7.11.2022

Knuutila, Jyrki 1990. Avioliitto oikeudellisena ja kirkollisena instituutiona Suomessa vuoteen 1629. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura

Kokoomus 1966. Kokoomuksen poliittinen toimintaohjelma 1966 - Kohti huomispäivän yhteiskuntaa; Internet-osoitteessa https://www.fsd.tuni.fi/pohtiva/ohjelmalistat/KOK/90 . Luettu 7.11.2022

Mäkelä, Sini. Paasikivi ja kirkko 1944 - 1956. Paasikivi-Seura; Internet -osoitteessa https://jkpaasikivi.fi/paasikivi-ja-kirkko-1944-1956/ . Luettu 7.11.2022

Piispainkokous 2010. Pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan; Internet-osoitteessa https://evl.fi/documents/1327140/57669154/PASTORAALINEN-OHJE.pdf/b7dafc53-6fa2-3ef9-ee5c-63d249dabd9d . Luettu 7.11.2022

Piispainkokous 2020. Piispainkokouksen vastaus kirkolliskokouksen pyyntöön; Internet-osoitteessa https://evl.fi/documents/1327140/74688669/piispainkokouksen-vastaus-kirkolliskokouksen-pyyntoon-20200806.pdf . Luettu 7.11.2022

Stadin, Kekke 2005. De starkaste banden; teoksessa Christensson (toim.) Signums svenska kulturhistoria, Stormaktstiden. Lund: Signum

Suomen Sosialidemokraatti 1965. Sukupuolivalistusta aborttien ehkäisemiseksi. 22.2.1965, s. 3

Tilastokeskus 2021. Solmittujen avioliittojen määrän lasku vaimeni; Internet-osoitteessa https://www.stat.fi/til/ssaaty/2020/ssaaty_2020_2021-06-18_tie_001_fi.html . Luettu 7.11.2022

Vainio-Korhonen, Kirsi 2005. Naittajan valta, papin aamen ja avioliiton monet muodot. Turun yliopiston Suomen historian oppiaineen blogi; Internet-osoitteessa https://blogit.utu.fi/suomenhistoria/naittajan-valta-papin-aamen-ja-avioliiton-monet-muodot/ . Luettu 7.11.2022

Luo kotisivut ilmaiseksi!