Mikä on kirkko ja kenelle se kuuluu?

31.01.2022

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi kirkolliskokouksen kuluvan istuntokauden avauspuheenvuorossaan 10.8.2020, että kirkolliskokousedustajat ovat kirkkolain (20. luku, 1§) mukaan kirkon edustajia, eivät esimerkiksi omien äänestäjiensä, hiippakuntiensa tai viiteryhmiensä edustajia. Perusteeksi Arkkipiispa esitti, että kirkolliskokouksessa myös rukoillaan ja etsitään Jumalan tahtoa. Tämä tuntuu näin maallikosta yllättävältä ja hieman omituiselta kannanotolta. Mitä tällainen näkemys voi käytännössä tarkoittaa?

Kirkkoa tarkoittava sana kreikankielessä on "kyriake", "Herralle kuuluva". Kirkollisessa kielenkäytössä kuuleekin puhuttavan "Kristuksen kirkosta". Onko todella kirkolliskokouksella ollut tämä teologinen lähtökohta mielessään kun kirkon edustajista on aikanaan kirkkolakiin säädetty? Jos näin ajatellaan, niin inhimillisen logiikan mukaan kirkolliskokousedustajat edustavat siten Jumalaa. Onko tämä vilpittömästi joidenkin kirkon ylimpien päättäjien ja viranhaltijoiden näkemys: olla Jumalan edustajia maan päällä? Väistämättä tulee mieleen katolisen kirkon paavin rooli, ainakin varhaisemmassa kirkkohistoriassa.

Kansanomaisempi näkemys kirkosta on usein lausuttu "me olemme kirkko". Siis kirkon jäsenet muodostavat kirkon. Jäsenet ovat meitä tavallisia maallikoita, pappeja, seurakuntien työntekijöitä ja hallintovirkamiehiä. Nykyinen Suomen evankelisluterilainen kirkko on myös hallinnollis-taloudellinen organisaatio ja historian saatossa kehittynyt traditionaalinen instituutio omaisuuksineen, rakennuksineen ja hallintomalleineen. Kirkko on aikanaan ollut myös merkittävä valtiomahti ja on sitä edelleenkin vähintään välillisellä tavalla vaikuttamalla ihmisten arvoihin, sivistykseen ja merkittäviin elämänvaiheisiin.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon hallintomalliin kuuluu myös valtiollista toimintaa mukaileva toiminta-ajatus demokraattisesta ja edustuksellisesta päätöksenteosta, kun jäsenet pääsevät vaaleissa vaikuttamaan seurakuntien päätöksentekoon. Seurakuntavaaleissa valitaan kirkkovaltuutetut, jotka päättävät seurakunnan talouden raameista ja toiminnan yleisistä periaatteista ja suunnista. Nämä yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valitut kirkkovaltuutetut valitsevat sitten varta vasten järjestettävissä kirkolliskokousvaaleissa kirkon ylimpään päättävään elimeen eli kirkolliskokoukseen edustajat kustakin hiippakunnasta päättämän koko kirkon taloudesta, lainsäädännöstä, opista ja periaatteista sekä kaikesta mahdollisesta kirkon toimintaa koskevista asioista.

Kirkolliskokoukseen kuuluu kirkkovaltuutettujen valitsemina 64 maallikkojäsentä. Papit valitsevat omat pappisedustajansa (32). Itseoikeutettuina kirkolliskokoukseen kuuluvat piispat (10) sekä puolustusvoimien kenttäpiispa. Lisäksi kokoonpanon kuuluvat saamelaiskäräjien ja valtioneuvoston edustaja. Nämä henkilöt ovat siis arkkipiispan tarkoittamia kirkon edustajia. Hämmentävää tässä kaikessa on, että nämä täysin maallisilla vaaleilla valitut edustajat (piispoja, saamelaisten ja valtioneuvoston edustajia lukuun ottamatta) eivät arkkipiispan ilmeisen teologispainotteisen ajatuksen mukaan edusta omia viiteryhmiään, vaan kaikki edustavat "kyriakea", Herralle kuuluvaa kirkkoa. Jotenkin kohtuulliselta tuntuisi kuitenkin lisätä tähän, että kyse on vähintään kahdesta näkökulmasta: teologisesta ja maallisesta. Mitä pitäisi ajatella jos tasavallan presidentti kertoisi, että kansanedustajat eivät ole äänestäjiensä, puolueidensa ja viiteryhmiensä, vaan valtion edustajia suhteessa kansalaisiin. Demokratiassa ajatus on juuri päinvastainen: kansanedustajat edustavat kansaa. Onko kirkon hallinnon yltiöteologisoinnilla pyrkimys hämärtää jäsenten näköpiiristä, että hallinnossa päätetään yhteisten rahojen käytöstä?

Kansalaiset rahoittavat kirkkoa verorahoillaan, samoin kuin valtiota. Kirkossakin on siis kyse julkisten varojen käytöstä. Sitä varten kirkon hallintoon on perustettu edustukselliseen demokratiaan perustuva valvonta- ja päätöksentekojärjestelmä. Tästä näkökulmasta katsottuna kirkkovaltuutetut ja kirkolliskokousedustajat edustavat varmasti ja selkeästi kirkon jäseniä ja heidän muodostamia arvoyhteisöjä. Kirkko yhteisönä, organisaationa ja instituutiona kuuluu jäsenilleen, seurakuntalaisille. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää, että kirkon päätöksenteossa näkyy koko jäsenistön vaikutus. Sitä varten ovat vaalit.

No okei. Sanoihan se arkkipiispa vielä: "Olemme kirkon edustajia. Kun keskustelemme ja teemme päätöksiä, on tärkeää, että kirkon edustajina pidämme silmiemme edessä koko kirkon kaikessa laajuudessaan ja monimuotoisuudessaan."

Aivan. Juuri tuota monimuotoisuutta ovat kirkon jäsenet - äänestäjät- viiteryhmineen ja edustajineen.

Kauko Mäkinen

FT, kirkkovaltuutettu


Luo kotisivut ilmaiseksi!