Tehdään kirkosta kansankirkko jälleen! 

03.04.2022

Arkkitehti, PhD Sofia Singler piti Imatralla 31.3.2022 loisteliaan luennon Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen Ristin kirkon historiasta, symboliikasta ja Aallon teologisista periaatteista rakennuksen arkkitehtuurissa. Yksi keskeinen periaate on ollut yhdistää pyhä ja maallinen. Kirkkotila mahdollistaa pyhien ja arkisten toimintojen yhtäaikaisen käytön. Rakennus toimii siten konkreettisesti kansan kirkkona. Onko kirkkoinstituutio kuitenkaan hallinnollisesti koko kansan kirkko?

Kirkon nelivuotiskertomuksen (2016-2019) pohjana olevien tutkimusten mukaan kirkon hallinnossa päättäjinä olevien luottamushenkilöiden arvomaailma on paljon konservatiivisempi kuin kaikkien kirkon jäsenten tai kaikkien suomalaisten. Yhtenä keskeisenä arvomaailmoja laajemminkin jakavana kysymyksenä on viime vuosikymmeninä ollut suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimiseen. 

Vuonna 2019 kaikista suomalaisista 51% oli täysin tai osittain samaa mieltä, että kirkon tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevat avioliittoon. Kirkon jäsenistä tällä kannalla oli saman verran (51%) vastaajista. Kirkon työntekijätkin olivat samalla kannalla vähän vielä vahvemmin (53%). Sen sijaan luottamushenkilöistä näin ajatteli vain 34%. Mielenkiintoisesti myös herätysliikkeisiin kuuluvista vain 32% kannatti samaa sukupuolta olevien vihkimistä avioliittoon. Huomionarvoista kuitenkin on, että erityisesti luottamushenkilöiden ja herätysliikkeisiin kuuluvien keskuudessa on viime vuosikymmenen kuluessa tapahtunut merkittävää siirtymää kohti asian hyväksymistä (Uskonto arjessa ja juhlassa, KTJ 134, s. 117). 

Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön tutkija Veli-Matti Salminen kirjoittaa analyysissaan seurakuntavaalien 2018 äänestysaktiivisuudesta (s. 2): “Yleisen trendin mukaisesti äänestysaktiivisuus kasautui pieniin alle 3000 jäsenen seurakuntiin alueille, joissa myös kirkkoon kuuluu keskimääräistä suurempi osuus väestöstä ja yleensä herätysliikkeiden vaikutus on vahvaa.” Selvästi vähemmän äänestetään suurissa kaupungeissa, joissa väestö keskimäärin on nuorempaa ja arvomaailmaltaan liberaalimpaa ja, joissa uskonnollisuus sekä kirkon jäsenyys vähenevät nopeimmin. Milleniaalien sukupolvi myös siirtää uskonnollisia perinteitä vähemmän seuraavalla sukupolvelle, vaikka juuri kotikasvatus selittää parhaiten uskonnollisuuden säilymistä (ks. Hanna Salomäki, 2022: Suomalaisten ikä- ja sukupuolierot uskonnollisuudessa 2000-luvulla, s. 247. Kirjassa Spiritualiteetti Suomessa 2020-luvulla, ss. 228-257. Kirkon tutkimus- ja koulutus).

Kirkon tutkimus- ja koulutusyksikön johtava asiantuntija Jyri Komulainen kirjoittaa Kotimaan kolumnissaan (13/2022, s.11): "Suomalaista uskonnollisuutta koskevassa datassa näkyy vihdoin se, mitä on ennakoitu: moni kokee itsensä henkiseksi, mutta ottaa etäisyyttä institutionaalisiin uskontoihin. Trendi on sitä selvempi, mitä nuoremmista ikäluokista on kyse." Nuoret ja nuoret aikuiset vieraantuvat kirkon edustamasta uskonnollisuudesta ja siirtyvät harjoittamaan muista lähteistä peräisin olevaa henkisyyttä ja hengellisyyttä. Tähän trendiin on kirkon piirissä koetettu vastata järjestämällä vaihtoehtoisia messuja ja liittämällä esimerkiksi meditaatio ja jooga sanojen eteen "kristillinen". Tähän Komulaisen mukaan on kuitenkin aivan hyvät perustelut löydettävissä kristinuskon teologiasta (Jyri Komulainen: Yleisöluento Imatralla 2.11.2021). 

Näiden tutkimukseen perustuvien trendien ja kehityskulkujen huomioiminen seurakuntien strategioiden laatimisessa on olennaisen tärkeää kansankirkon elinvoimaisuuden lisäämisessä. Kyse on selkeästi arvovalinnoista rahankäytössä. Imatran seurakunnan toiminnassa resurssien painopistettä tulisikin suunnata enemmän vaihtoehtoisiin messuihin (esim. Taize-, Tuomas- ja hiljaisuuden messut), meditaatioseminaareihin ja hiljaisuuden teologiaan. Akateemisen teologian yleisöluennot ja keskustelutilaisuudet ovat myös hyvä keino vastata uuden sukupolven asettamiin haasteisiin kansankirkolle.

Vastaavien muutosten aikaansaamiseksi kokonaiskirkon tasolla tarvitaan kirkon jäsenten enemmistön uudistusmielisen voiman vahvistamista kirkolliskokouksessa. Ainoa tie tähän on äänestää seurakuntavaaleissa. Marraskuussa 2022 valittavat kirkkovaltuutetut äänestävät helmikuussa 2024 kirkolliskokousvaaleissa uudet kirkolliskokousedustajat. Seurakuntavaaleissa vaikutetaan kirkon ylimmän päättävän elimen kokoonpanoon. Siksi on tärkeää, että jäsenistön enemmistö osoittaa seurakuntavaaleissa kansankirkolle haluamansa suunnan tulevaisuuteen.

Kauko MäkinenFilosofian tohtori, kirkkovaltuutettu

Luo kotisivut ilmaiseksi!